fbpx
Drama On The Road

Sukujuurilla Karjalassa: Vähän erilainen Venäjän-reissu osa 1

Tuli sitten tempastua yksi perhereissu tänä keväänä. Tai no, voi jo sanoa sukureissu, kun oman ydinperheen lisäksi mukana oli papan sisko sekä bussissa monen monta pikkuserkun pikkuserkkua (tai siltä ainakin tuntui). Kivennapa-seuran kevätretki oli kolmipäiväinen informaatiotykitys oman suvun historiaan. Vai onkohan tykitys vähän epäsopiva sana tässä artikkelissa?

Isäni suku on tosiaan kotoisin Kanalan kylästä, Kivennavalta, Karjalasta. Vieressä on ollut Ronnun kylä – sieltä me Ronnut on lähdetty vallottaan maailmaa! Evakkomatkalleen tämä meidän sukuhaara eli mun isopappa perheineen lähti marraskuussa 1939, tasan 80 vuotta sitten. Asetuttuaan Teiskoon, he eivät enää palanneet.

Hyvä niin. Siinä kohtaa, kun moni lähti talsimaan uudemman kerran evakkomatkaa niin meijän isopapalla ja perheellä olikin jo asiat melko kunnossa. Nykyisin samaa taloa Teiskossa asustaa pappani sisko, joka nukkuu samassa makkarissa mihin aikoinaan syntyi.

Karjala
Tässä teille neljännen sukupolven kivennapalaisia – ensimmäistä kertaa Kivennavalla siis. Mä hymyilen kun raatokärpänen niinkun perheessä on tapana ja sisko Meri miettii mitä on tehnyt ansaitakseen niin rasittavan isosiskon. Huomaa Sail Away Motherfuckers -paitani. Samalla asenteella tulin paikalle kuin millä suku aikoinaan aluetta puolusti!

Suvun kanssa reissussa, suvun entisillä huudeilla

Selvittyämme rajan yli pysähdyimme muutamassa yleisessä paikassa Kivennavalla, kuten vanhalla kirkolla. Tai no, siinä missä se ennen oli. Nykyään siellä on Ikuisuuden Portti.

Kivennavan kirkon sijainti on merkattu kulmakivin maahan mikä on sinänsä ihan kiva ajatus ja toteutus. Omaakin sukuani on siellä päässyt ripille ja mennyt naimisiin. Kirkon vieressä on tietysti ollut hautausmaa. Nykyisin se on asvaltoituna parkkipaikkana 😀 Kivennavalle on perustettu uusi hautausmaa alueella menehtyneille suomalaisille.

Karjala
Ikuisuuden Portti
Kivennapa
Yksi kirkon kulmakivistä
Kivennapa
Kivennavan uusi hautausmaa

Ikuisuuden Portin vieressä on yksi kämänen hylätty rakennus ja koulu. Kivennapa muutenkaan ei ole mikään kaunein mesta. Muuutenhan alue on upeaa, mm. Raivolassa voisin hyvinkin nähdä itseni kesäreissulla. Ihan nimenkin puolesta.

Oon vuonna 2011 kirjoittanut venäjänkielen yo-kirjoituksissa ja päässyt siis ihan läpikin. Tää kevään Karjalan-reissu sekä syksyn Pietarin-reissu on todella nostaneet taas mielenkiinnon oppia venäjä uudestaan. Motivaatiota tosin odottelen vielä, mutta onneksi perus kahvilasanasto ja taksintilaus onnistuu vielä.

Terijoella parasta oli varmastikin Suomenlahti. Itse kaupunkia ei hirveästi nähty. Käytiin vanhalla hautausmaalla ja loput nähtiinkin bussin ikkunoista. Hotelli oli sen verran kaukana keskustasta ja päivät sen verran pitkiä, ettei edes harkittu nähtävyyksien jahtaamista. Oltiinhan tänne tultu eri syistä.

Kivennapa
Terijoen vanha hautausmaa ja ”upean” loistavat tekokukat.
Karjala
Kivennapa
Karjala
Raivolan rantamaisemaa
Karjala
Suomenlahden auringonlasku

Reissun todelliseen kohteeseen palaan omassa kirjoituksessaan myöhemmin vielä, se ansaitsee oman postauksensa.

Ootko sä käynyt jollain tällaisella sukureissulla tai muuten tutustunut sukusi historiaan?

Jatka tästä suoraan jatko-osaan.

Ja muistathan, että mut löytää myös täältä:
FB @DramaOnTheRoad
IG @dramaontheroad

10 comments

  1. Mistähän aloittaisi? Olavi Paavolainen, eikös se ollut Kivennavalta. Menin bussilla 1990-luvun alussa Kivennavan kautta Pietariin. Se on sikäli kiinnostava paikka, että Ristikiven kohdalla aikoinaan kommunistit Suomessa loikkasivat Neuvostoliittoon. Siitä tulikin Mieleen, että siellä on Taputuslinja, Kuoleman linja ja Kurtsinan linja siellä Korpikylän ja vanhan rajan välissä. Mitä ne on? Oma villi veikkaukseni on, että ne liittyivät metsästykseen. Taputuslinjalta lähdettiin taputtamaan rivissä ja sitten Kuoleman linjalla tapahtui kaato.
    Äidin puolen suku on Salmista ja Viteleestä. Ne olivat kunnat rajan molemmin puolin Laatokan toisella puolella. Olen käynyt Salmissa Miinalassa ja Viteleessä. Sukuni kylä Viteleessä on Suurimägi, en ole siellä käynyt koskaan. Sukuhaaroja tulee niin paljon, että sinne tulee aina niitä kyliä, mistä mikin haara on kotoisin, enkä ole ollut kaikissa. Ihmiset kävivät eri kylien praasniekoissa ja sitä kautta syntyi suhteita.
    Suvussa on puhuttu venäjää, mutta myös karjalaa. Aikuisiällä ei ole helppo työ oppia kieliä.
    Isän puoli on Pirkanmaalta ja moni heistä aikoinaan liittyi punakaartiin ja taas on yhteys Karjalaan. Kun nyt vielä aikoinaan elin Joensuussa, olen kolminkertainen karjalainen. Myös isäni juurilla olen käynyt monessakin paikassa.
    Salmissa nähtävää on hyvin vähän, sillä koko pitäjä tuhoutui pahasti jo talvisodan aikana. Suomalaiset polttivat kylät ja miinoittivat rajakylät.

    1. Eipä paljoa nähtävää ollut meidänkään entisessä kotikylässä, hakkuualueena osa ja muuten metsittynyt täysin. Tätä historiaa on Suomessa niin paljon, että on vaikea tietää mistä aloittaisi edes oman suvun kohdalla 😀 Jatko-osa tähän postaukseen onkin sitten juuri sieltä Kanalasta mistä meidän sukuhaara on lähtenyt liikkeelle. Itsellä on sama tilanne tuon pirkanmaalaisuuden suhteen, äidin puoli suvusta on paljolti täältä Tampereen ja Mäntän suunnalta.

  2. Minä olen käynyt tällaisella matkalla yhteensä neljä kertaa: Sortavalassa, Suistamolla, Hiitolassa, Käkisalmella, Viipurissa. Matkoissa on aina ollut parasta mukana matkustanut vanhempi väki, joka on oikeasti itse muistanut paikat ja niihin liittyvät tarinat. Ilman näitä omakohtaisia muistoja en oikein tiedä, mitä paikoista hakisin. Edellisestä reissustani on jo kolmisen vuotta aikaa, mutta oli hienoa huomata, kuinka alue kehittyi vuosien saatossa. Maaseudulle ilmestyi paljon uusia taloja vanhojen lautakasojen tilalle, ja ihmiset voivat selvästi paremmin. Toki alue on edelleen köyhää ja alkeellista, mutta kehitystä on tapahtunut koko ajan.

    1. Itsekin mietin, ettei jäänyt tämä reissu kyllä viimeiseksi näille seuduille! Kamalan mielenkiiintoista kulkea samoja polkuja aiempien sukupolvien kanssa, vaikka meidän suvussa ei ole hengissä enää ketään Karjalassa syntynyttä. Tai no muutama on, mutta itse en ole heidän kanssaan ollut ikinä tekemisissä. Onneksi papan sisko on ollut niin kiinnostunut aiheesta, että on kirjoittanut suvusta kirjan ja painattanutkin sen. Se on aarre jo olemassaolevillekin sukupolville, saati sitten tuleville.

  3. Ideaa tuollaisessa usean sukupolven kotiseutumatkassa. Mun isäni oli kotoisin Kivennavalta. En ole koskaan kaupungissa (?) käynyt, ainoastaan joskus ohikulkumatkalla pysähdytty katsomaan Terijoen kauniita huvloita ja hiekkarantoja. Isäni kertoi joskus käyneensä katsomassa vanhoja kotikontuja, joista ei ikävä kyllä ollut mitään jäljellä. Ehkä siksi en tuntenut mitään mielenkiintoa paikkakunnalla käyntiä varten. Nyt harmittaa, kun isä on kuollut, eikä suvusta ole enää ketään jäljellä kertomassa menneisyydestä. Olisi kannattanut käydä hänen kanssaan.

    1. Meilläkin oli aika homma saada mun isä houkuteltua tälle reissulle, mutta kyllä hänkin sitten sanoi että onneksi lähdettiiin ja lähtee kyllä toistekin. Pappani ei käynyt ikinä, mikä itseäni harmittaa, mutta oma valinta toki. Kiinnostus omaa sukuhistoriaa kohtaan nousi kyllä roimasti kun käppäili samaa metsätaipaletta ja peltoa, mitä aikoinaan papan isä perheineen. Harmi, että niin moni paikka on tuhoutunut täysin. Meillä sinänsä käynyt tuuri, että alue on vain metsittynyt täysin, saanut olla oman onnensa nojassa. Rakennuksia ei tietenkään ole jäljellä, mutta perustuksia ihmeen paljon. Niistä tuleekin lisää juttua ja kuvia tän postauksen jatko-osassa 🙂

    1. Todella mielenkiintoinen reissu oli, ja todella erilainen muihin ns. perhereissuihin mitä tehty. Ei oo kyllä kaduttanut hetkeäkään, että lähdettiin jopa kolmen sukupolven kesken.

  4. Omaa sukua on myös Karjalasta ja olen käynyt siellä useampia kertoja. Itsestä tuntuu tärkeältä tietää mistä tulee ja kuuntelemalla tarinoita menneestä paikan päällä saa aivan erilaisen käsityksen asioista. Paljon myös kaunista luontoa löytyy rajan ylityksen jälkeen.

    1. Luonto oli kyllä todella kaunista paikoittain! Ja juuri ne tarinat olikin mielenkiintoisia, vaikka meilläkään ei ollut reissussa enää yhtään alkuperäistä karjalalaista. Ei kyllä haitannut yhtään, oli niin monta tietäjää muuten mukana. Bussimatkoilla ei kerinnyt tulla tylsä, kun kuunteli ympärillä käytäviä keskusteluja ja kuunteli tarinoita. Yllättävän moni karjalalainen on intohimoinen hevosten suhteen, se ainakin kävi selväksi 😀 Hauska oli nähdä, kuinka skeptisesti reissuun lähtenyt isä oli eniten innoissaan palaamassa uudelleen mestoille 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.